Nimi:Kansantalo Wiljami
Rovaniemen kaupunki on vuokrannut Osakeyhtiö Kansantalolta Wiljamin monikäyttötilaksi kulttuuripalvelukeskuksen käyttöön ja edelleen vuokrattavaksi kulttuuritoimijoille. Vuokrattava tila kattaa teatterisalin, parven, pukuhuoneet ja aulan sekä yhteiskäytössä olevat alakerran WC-tilat. Muita tiloja, kuten alakerran salia hallinnoi Kansantalo Oy.

Varausehdot:
Huomioithan, että varaukseen tulee sisältyä kokonaisuudessaan tilaisuuden pystyttämisen, purkamisen ja siivouksen vaatima aika. Huolehdithan siis, että saavut Wiljamiin vasta vuokrasopimukseen kirjattuna alkamisajankohtana ja että tila on siivottu ja valmis seuraaville käyttäjille varauksen loppumisajankohtana.

Varauksen voi peruuttaa veloituksetta kaksi viikkoa ennen varauksen alkamispäivää. Myöhemmissä peruutustilanteissa varaajalta veloitetaan puolet varauksen arvosta.

Kulttuuritoimistolla ei ole omaa valo- tai äänikalustoa, eikä teknistä- tai siivoushenkilökuntaa. Wiljamin teknisen kaluston käytöstä pyydämme olemaan yhteydessä Rimpparemmin ja Lapin ylioppilasteatterin jäseniin. Elokuvakaluston käytöstä vastaa Cinema ry.
Tietoja on päivitetty viimeksi 14.01.2026

 

Etusivu

Omat varaukset